sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Kuivaksi harjoittelua
 
Päätettiin yhdessä päiväkodin kanssa, että harjoitellaan ilman vaippaa tässä ainakin jonkin aikaa, jos neiti ymmärtäisi pikku hiljaa tehdä asiansa potalle. Päiväkoti oli sitä mieltä, että nyt olisi vielä hyvää aikaa harjoitella, kunnes Inka siirtyisi isojen ryhmään....oho, voisiko Inka jo siirtyä pienten ryhmästä isompaan, no katsotaan sitä syksyllä. Viikonlopun aikana asiat on tehty muutamaan otteeseen pottaan, mutta mieluusti hän ei siinä istu. Ja sitten muutama vahinko on tullut, mutta aika hyvin pidättelee kyllä. Sen verran kovapäinen on kuitenkin neiti, ettei tahdo suklaanhoukutukset ym.kirjanluvut paljon tehota asiointiin.
 
Tässä vauvanhoitoa ja sekamelskaa. Minskussa viikonlopun herkkuja.
 


 

perjantai 25. tammikuuta 2013

Missä kevät
 
Talvi tuntuu niin pitkältä, pakkaset ja pimeät illat ei tunnu yhtään mukavilta. Olisi kiva ulkoilla, mutta pimeällä ei niin tee mieli....onko teillä samat ajatukset ?
 
Alennusmyynneiltä tuli ostettua hieman jo keväämpää teemaa, "prinsessa" huivi ja glitterihanskat
3 euroa ja kaksi yhden hinnalla :)
 
Päiväkodissa meillä oli jälleen kehityspalaveri, siitä vaikka seuraavaksi ja Minskussa muutama kuva, onhan sitä nyt pakko hieman kameraa testata :)
 



 
 
 

lauantai 19. tammikuuta 2013

Minä
Minä itse kausi taitaa olla nyt. Tämä neiti tällä hetkellä tietää mitä nyt hän haluaa tehdä. Minä puen ja riisun jos haluan, minä en käytä syöttötuolia, vaan syön samoilla tuoleilla kuin muutkin, minä en istu kaupassa kärryissä, vaan haluan itse myös tehdä ostoksia ja seikkailla pitkin kauppaa. Minä otan kengät pois kaupassa ja juoksentelen kaupassa sukkasillaan tai muuten vaan menen maihin, jos ei mennä sinne minne minä haluan. Minä haen jääkaapista ruokaa, jos nälkä yllättää, tai onkohan sittenkään nälkä. Ja jos hieman olette tielläni, niin kiitos väistykää!......
Jotenkin siis tuntuu, että parempi kuin pysyttelemme sisätiloissa.... leikkikaveri olisi kyllä nyt kiva tai vaikka leikkipuisto, siellä minä viihdyn!



ks myös Minsku!




lauantai 12. tammikuuta 2013

Kutritukka ja sanat
Neiti on oppinut viime aikoina hurjasti uusia sanoja, samoin kuin viittomia. Samoin neiti keksii omia apuviittomia, joilla kertoo asian mitä tahtoo. Apuviittomat on kyllä siitä hyviä, että ne kuvastavat hyvin asiaa tai sanaa, että niitä voi kyllä keksiä itsekin :)
Uusia sanoja
Myy (pikku Myy)
Pappa (muumipappa)
Paapii (Teletapit)
Tonttu
rikki
pipi
poppa (kuuma)
Anni (isosiskon nimi)
sssh (isi)
iiloo (piiloon)
täällä
ja lukuisa muita sanoja, kuten missä poppa ja pappa sekoittuvat, kuten kauppaan, kaappiin, nappi, pipo jne.
Neidille on kasvanut ihana kutritukka, eikös vain.
Edellistä videota katsottiin yli 200 kertaa, niistä kyllä osan itse Inka, koska hänestä on kiva katsoa itseä ja tietää jo mitä seuraavaksi tapahtuu....
Myös Minskua päivitetty!